sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kuivakäymälä veneeseen


 Siriuksen köliremontti kotkalaisella Red Sky -veistämöllä saatiin keväällä päätökseen ja veneellä on taas turvallista purjehtia. Kunnostustyöt muissa asioissa kuitenkin jatkuvat ja viimeisimpänä toteutui käytöstä poistetun luontoon laskevan venevessan ja sitä korvanneen kemiallisen wc:n korvaaminen uudella "kunnollisella" käymälällä.

Ajatuksissani oli pitkään kytenyt vaihtoehto, jonka avulla välttäisi satamien haisevat septitankkien tyhjennyspaikat.  Päätin rakentaa veneeseen erottelevan kuivakäymälän, jonka kiinteä kompostoituva jäte sekä nesteet voidaan käyttää hyödyksi puutarhassa. Ympäristöystävällisen käymälän tyhjennystarve on oman mökkikäymäläkokemuksen perusteella erittäin vähäinen.

Veneen pienet tilat edellyttivät huolellista suunnittelua ja tarkkaa mitoitusta, mutta lopulta osat istuivat paikoillaan. Istuinosan etuseinän irrottaminen säiliöiden tyhjennystä varten on helppoa ja säiliöiden poistaminenkin vaivatonta, ainakin kuivaharjoittelukokemuksen perusteella. Kiemurtelu ahtaassa paikassa lattian rajassa voi kuitenkin olla työlästä, jos vatsa on tiellä tai on muuten jäykkä. Mielenkiintoista kuulla jatkossa käyttäjien kokemuksia veneoloissa harvinaisesta mukavuuslaitoksesta.